Ikuisesti salasuhteessa vai ulkona piikiteltävänä?

Tämä on "pakollinen" kaapistatulokertomus, joka kuvaa hyvin myös nykyistä tilannettani.

Tyttöystäväni oli jo jonkin aikaa kehottanut minua kertomaan perheelleni, mikä meidän suhteemme oikeastaan on. Hän sanoi, että on vaikeaa ottaa meidän suhdetta vakavasti, kun minä teeskentelen yhä perheelleni, että kavereita tässä vaan ollaan. Kauan siinä meni, mutta viimein päätin, että pakko se on tehdä. Vannotin itselleni, että seuraavan kerran, kun lähden perheen luo Raaheen viikonlopun viettoon, tulen kaapista. Kelasin eri versioita keskustelusta päässäni kerta toisensa jälkeen ja yritin opetella vuorosanoja ulkoa. Yritin ennakoida vanhempien reaktiota ja keksiä vastauksia valmiiksi. Luonnollisesti tämä puheenvuoro jäi viimeiseen iltaan. Kun aikaa paluukyydin lähtöön alkoi olla jäljellä enää tunteja, istuin vielä sohvan reunalla ja voin pahoin kaikesta pelosta ja jännityksestä. Lopulta nousin ja kävelin vanhempieni huoneeseen. Tästä tilanteesta on kolme vuotta, joten en muista jokaista repliikkiä ja sanamuotoa. Keskustelu meni suunnilleen näin

Minä: Niin minä halusin kertoa, että minä seurustelen¨

vanhemmat: aijaa, onnea

minä: Marian kanssa

isä: Hmph. Mietippä vielä

minä: Olen minä miettinyt aika monta vuotta….eikä teidän tarvi pelätä että toisin sen sukujuhliin, jos sitä mieitte

hiljaisuus. Isä keskittyy Aku Ankka-pokkariinsa.

äiti: ei tämä nyt ihan täytenä yllätyksenä tule. senkö takia sinulla on sitä masennusta ollut

minä: niin. ei ole helppoa olla friikki.

äiti: no meille on tärkeintä, että sinä olet onnellinen

minä: joo nyt on asiat hyvin

Niin iso pala kuin kaapista tulo olikin, nykyään epäilen joskus, tapahtuiko sitä oikeasti koskaan. Vanhempani ovat ainakin päättäneet teeskennellä, että mitään niin kauheaa ei voi oikeasti tapahtua. Ainoa vihje minulle siitä, että he tietävät, on vihamielinen tai torjuva hiljaisuus, joka leviää aina, kun sanon vaikkapa menen viikonloppuna Marian isän syntymäpäiville. Sisaruksilleni en ole pitänyt suuren suurta avautumispuhetta. Oletan, että tieto on kulkenut ja sanon meistä kahdesta reilusti me. Eivätpä nuo ole mitään kysyneetkään. Muista sukulaisistani olen kertonut kolmelle läheisimmälle serkulleni. Siitä en tiedä, miten pitkälle tieto on levinnyt, mutta asia on selvästi tabu. Kuten jo mainittua, en voi puhua suhteestani ilman välittömästi seuraavaa ankeaa ilmapiiriä. Yksi serkuistani kertoi myös kohdanneensa tuon henkisen suojamuurin. Sanottuaan jotain meihin liittyvää hän sai mojovan mulkaisun äidiltäni. Ei mykkäkoulu ole täydellistä. Mariasta puhutaan etäisesti ja kohteliaasti kuten kaukaisesta sukulaisesta. Vanhemmat jopa kysyvät välillä Marian kuulumisia. Kaikki on hyvin kunhan en anna vihjettäkään, että elemme muuta kuin ystäviä.

Ongelmani on, elänkö kaksoiselämää, jossa rakastettuni on minulle kämppis perheen läsnäollessa vai puhunko edelleen meistä parina ja kestän pahat silmät ja tuhahdukset. Toisin sanoen ikuisesti salasuhteessa vai ulkona piikiteltävänä?